In English

rss Tiedotteet

22.3.2018 8.15

Isoille litiumakuille toivotaan valtakunnallista keräysjärjestelmää

Akkutieto.fi:n tiedote


Vuoden 2017 aikana toteutetussa akkukeräyspilotissa havaittiin, että markkinoilla yleistyvien isojen litiumakkujen tunnistaminen voi olla haasteellista. Sähköisissä liikkumisvälineissä käytetyille isoille litiumakuilleei ole vielä omaa keräysjärjestelmää, joten kierrätysohjeet tulee pyytäämaahantuojalta.

Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla pilotoitiin viime vuonna muun muassa sähköpyörissä ja tasapainoskoottereissa käytettyjen isojen litiumakkujen keräystä seitsemässä eri pisteessä. Puolen vuoden pilotin aikana akkuja palautettiin alle sata. Kaksi kolmasosaa pilotissa kerätyistä akuista oli litiumakkuja ja vajaa viidennes jäi tunnistamatta vastaanottovaiheessa puutteellisten tai epäselvien merkintöjen vuoksi. Noin kolmasosa akuista tunnistettiin sähköisten liikkumavälineiden akuiksi, mutta joka toisen käyttötarkoitusta ei tunnistettu.

- Akkujen tunnistamiseen liittyvien haasteiden takia vastaanottavalta toimijalta vaaditaan ammattitaitoa ja kokemusta arvioida akun ominaisuuksia ja alkuperää, jotta akku voidaan käsitellä ja kierrättää oikein ja turvallisesti, keräyspilotin ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut Liisa-Marie Santakoski kertoo.

Sähköpyörien ja tasapainolautojen yleistymisen myötä isoja litiumakkuja voi  odottaapalautuvan kierrätykseen lisääntyvissä määrin lähivuosina. Vuonna 2016 isoja kuluttajakäyttöön tarkoitettuja akkuja tuotiin markkinoille jo noin 100 tonnia.

Keräykseen tarvitaan toimiva malli


Laki velvoittaa akkujen tuottajia eli maahantuojia järjestämään niille myös kierrätyksen. Isoille litiumakuille ei kuitenkaan ole vielä olemassa tuottajien yhdessä järjestämää valtakunnallista keräysjärjestelmää kuten paristoille ja pienakuille. Kuluttajan tulee ottaa yhteyttä maahantuojaan, kun esimerkiksi sähköpyörän akku tulee tiensä päähän. Isoja litiumakkuja ei saa toimittaa paristojen, lyijyakkujen tai sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyspisteisiin eikä missään tapauksessa heittää sekajätteeseen.

- Euroopassa esimerkiksi sähköpyörien akkuja vastaanotetaan yleisesti maahantuojien myynti- ja huoltoliikkeissä, joista löytyy tarvittavaa ammattitaitoa arvioida akkujen kuntoa, ominaisuuksia ja alkuperää. Pilotin perusteella keräyksen keskittäminen ainakin aluksi sähköisten liikkumisvälineiden myynti- ja huoltoverkostoon voisi olla hyvä tapa edetä myös Suomessa, Santakoski sanoo.

Akkutieto.fi on sähkö- ja elektroniikkalaitteiden, akkujen ja autojen tuottajayhteisöjen yhteistyössä Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus ry STEK:in kanssa toteuttama pilottiprojekti. Pilotin tavoitteena oli kerätä kokemuksia kuluttajakäytöstä poistuvien isojen litiumakkujen turvallisesta keräämisestä.

YHTEYSTIEDOT

Liisa-Marie Santakoski, keräyspilotin ohjausryhmän pj, Recser Oy.
Sähköposti: liisa-marie.santakoski@recser.fi
Puhelinnumero: +358 10 249 1704
Lisätietoja: Akkutieto.fi

PILOTTIPROJEKTIN OSAPUOLET:
• Akkukierrätys Pb Oy (lyijyakkuihin erikoistunut tuottajayhteisö)
• ERP Services Finland Oy, ERP Finland ry:n (sähkö- ja elektroniikkalaitteidensekä kannettavien paristojen ja akkujen tuottajayhteisö) puolesta
• Recser Oy (kannettavien paristojen ja akkujen tuottajayhteisö)
• SELT ry (sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisö)
• SER-tuottajayhteisö ry SERTY (sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisö)
• Suomen Autokierrätys Oy (henkilö-, paketti- ja matkailuautojen tuottajayhteisö)

YHTEISTYÖSSÄ:
• Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus ry STEK

Palaa otsikoihin




print